tiistai 8. marraskuuta 2016

Halloweenmeikkejä


Itse maskeerattu tölkki silmään!

Viime viikko oli koulussa Halloweenteemainen! Harjoittelimme haavojen yms tekemistä lateksilla ja vahalla. Keskiviikkoiltana oli Halloweenjuhlat koululla. Meille sitten saapui muutamia oppilaita jotka maskeerasimme teemaan sopiviksi kahden euron maksua vastaan. Itselleni kerkisin tehdä tuollaisen tölkin silmään vanun ja lateksin avulla. 

Te jotka joskus aiotte kokeilla tuota tölkin laittamista, minulla olisi pari vinkkiä. Ensinnäkin, katsoin tubesta aluksi muutamia tutorialvideoita (esim tämä) minkä koin hyödylliseksi! Itse kuitenkin laitoin aluksi vanua lateksilla sekä tölkin reunoihin että ihoon ja annoin kuivua. Vanun suurkulutuksella halusin varmistaa etten varmasti telo itseäni tölkin terävillä reunoilla. Mutta, kun laitoin lateksit uudelleen vanukerroksien pintaan ja asetin tölkin silmäni ympärille niin... voi luoja. 

Kuivumisessa syntyneet höyryt kirvelivät silmää todella paljon, en ollut lainkaan valmistautunut että tässä vaiheessa pitäisi olla muutama minuutti silmä täysin suljettuna. Eli kannattaa varata siihen aikaa! Taikka antaa "esikuivua" vähän ennen tölkin kiinnittämistä. Minulla ainakin kesti aika kauan ennen kuin pystyin pitämään silmääni auki ilman että se alkoi heti vuotaa. Myös tölkin asento kannattaa miettiä tarkkaan, itse laitoin sen liikaa "ulospäin" kallelleen. Värimaskeeraus ohimon alueelle oli hankalaa, kun tölkin reuna peitti aavistuksen väärästä kohdasta näkökenttää.

Mutta lopputulokseen olen tyytyväinen!




Parien kanssa olimme harjoitelleet ihan perushaavoja, pari kuvaa nyt niistäkin mitä minulle tehtiin!


Haavaan 'madot' tehtiin riisillä
'Tikit' haavan päälle tehtiin nitojan niiteillä.

 Silloin keskiviikkona olleeseen halloweenjuttuun laitoin mun selkie-korsetin. Mä vaan tykkään siitä niin paljon! Oli siis eka kerta kun laitoin sen noin "näkyvästi". Ainoo pelko tuon asun kanssa liittyi ikuisuuden ikäiseen mekkoon joka mulla on tuossa alla, oli hieman riskinä että kaula-aukko valahtaisi liian alas...





Anyway, toivottavasti kaikilla oli turvallisa ja pelottavaa menoo!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti